Nyt paljastuksia!

24.11.2015
Iris Ojalammi

Okei, ei tässä nyt mitään sen kummallisempia paljastuksia ole, mutta ehkä osa on semmoisia asioita, mitä ihan kaikki mun ystävät ei ole tiennyt. Olen haaveilija, joka ei aina uskalla lähteä toteuttamaan unelmiaan, eikä ihan osaa päättää mistä unelmoi. On niiiiin paljon asioita mitä olisi mahtava tehdä, jos vaan saisi viikkoon muutaman päivän lisää.

Koulutukseltani olen parturi-kampaaja ja ylioppilas ja nyt opiskelen estenomiksi Laureassa. Ennen kun hain estenomi-koulutukseen, olin päättänyt vakavissani, että musta voisi tulla hyvä taistelulentäjä. (Jaahas, hieno unelma, mutta ehkä nyt ei kuitenkaan mua varten?) Eli todellakin, haaveilen kaikesta maan ja taivaan välillä. Toinen vaihtoehto mitä pyörittelin pitkään päässä, oli röntgenhoitaja, kunnes mulle selvisi, että siinä koulutuksessa tarvitsee ilmeisesti opiskella samanlaisia asioita, kuin esimerkiksi terveydenhoitajan koulutuksessa (korjatkaa jos olen väärässä). Ja mähän pelkään piikkejä yli kaiken (niin paljon että olen kerran itkenyt verikokeessa..)

Eli yhteenvetona, olen iloinen opiskeluvalinnasta jonka tein ja sain yhden unelman toteutettua kun pääsin vuosi sitten kouluun! Estenomin opinnoissa olen päässyt oppimaan juurikin aiheita jotka kiinnostavat minua; kemiaa ja markkinointia. Estenomin koulutus pitää siis pitkälti sisällään kosmetiikan markkinoinnin ja kemian opintoja, sekä raaka-aine opintoja. Muutama viikko sitten päästiin labrassa tekemään omia tuotteita, mm. bodylotion ja shampoo. Olin aika innoissani!

Laurea sijaitsee Tikkurilassa, joten vuosi sitten kun muutin, halusin mahdollisimman lähelle koulua asumaan. Omasta mielestäni asunkin siis tällä hetkellä Vantaalla kämppikseni Camillan kanssa, mutta jos Camillalta kysyttäisiin asun varmasti hänen mielestään Helsingissä. Vietän nyt todellakin suurimman osan ajastani poikaystäväni Andreaksen luona Helsingissä ja tammikuusta lähtien osoite on Lontoossa muutaman kuukauden.

Vapaa-ajalla, jota nykyisin on kyllä hyvin rajoitetusti (perjantaina Andreas kysyi, mitä tehtäisiin viikonloppuna ja kerroin myötätuntoisesti että mulla on kuules kalenterissa jo joulukuullekin osa päivistä täynnä, joten tarvitsee varmaan ihan kalenterista katsoa, että ehditäänkö näkemään, heh) tanssin balettia, treenaan salilla, lenkkeilen koiran kanssa ja välillä yritän myös lukea jotain. Jos näiltä vielä jää aikaa, näen tietysti kavereita mutta myös yritän tehdä kaikenmoisia luovia juttuja, kuten esimerkiksi erilaisia kampauksia ja meikkejä ystäville!

Ja asiasta kolmanteen! Osaako joku sanoa, mistä Helsingistä/Vantaalta löytyy hyvä hieroja, alkaa tämä kiireinen elämä jumiuttamaan niskoja?

4 Comments. Leave new

Noi sun kosmetiikkapurkit on niin hienosti tuunattu 😉
En kertonut, mutta mäkin sain eilen tehtyä blogipohjan mun Pariisin blogille.
En vaan oo viel ihan tyytyväinen ulkoasuun!

Vastaa

Kiitos! Kävin kurkkaamassa sun blogin ja hyvältä näyttää!

Vastaa

Suosittelen lämpimästi Toni Kireniä, jonka toimipiste on Lauttasaaressa. http://www.lauttasaarenkauneuskeskus.com/

Toinen hyvä vaihtoehto on Niko Iivonen, jonka toimipiste on kylläkin Espoossa Leppävaarassa. Sinne pääsee kuitenkin junalla kätevästi ja hinnat on mukavan edulliset (siellä saa -10% opiskelijakortilla.) http://www.suomenurheiluhierontakeskus.fi/fi

Molemmat on mun ihan luottohierojia, joita voin suoitella lämpimästi. Jos meet jommalle kummalle niin voit kertoa terkkuja Miialta 🙂

Vastaa

Hei huippua, kiitos vinkeistä! Käyn varmasti kokeilemassa jomman kumman paikan!

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *