Today I miss Finland

24.2.2016
Iris Ojalammi

Tämä viikko alkoi ikävöimällä Suomea. Herään taas kurkkukipuun, Suomessa en edes muista koska viimeksi olisin ollut kipeä, saati kipeänä näin usein. Vaikka Lontoossa asumisessa on puolensa, tänään kaipaan Suomea. Kaipaan luontoa jota löytyy ihan Helsingin keskustastakin, kaipaan puhdasta ja raikasta ilmaa ja tietysti, kaipaan omaa arkeani.

Vaikka täällä julkinen liikenne onkin parempi kuin Suomessa, ei Suomen aamujunissa kouluun mennessä tarvitse olla litistyneenä kuin sardiinit purkissa toisiinsa. Ja vaikka suomalaisetkaan eivät aina ole niitä aurinkoisimpia persoonia, saattaa vastaantulijalta silti saada hymyn, toisin kuin täällä (Sanoinkin viikonloppuna Camillalle meidän nauraessamme ratketaksemme
junassa, että taidamme olla aivan liian hilpeitä Lontooseen. Täällä
kuuluu olla vähän masentunut ja pahantuulinen). Aamun kulkeminen metrossa näyttäisikin olevan Lontoolaisille kiusallinen taistelu selviytyä ensimmäisenä ulos junasta ilman että ilmekään värähtää kiirehtiessä metropysäkiltä toiselle. Olettaen siis ettei ole ruuhka aika, sillä silloin kukaan ei voi kiirehtiä mihinkään, vaan sisäänkäynnit saatetaan jopa sulkea, eikä kenenkään maalaisjärki tunnu toimivan niin että kävelisivät seuraavalle pysäkille ja hyppäisivät sieltä metroon..

Ihmiset seisoskelevat ja odottavat, josko portit pian avattaisiin. Itsehän kävelin 5 minuuttia seuraavalle pysäkille.

Kaipaan myös Suomen luokkamme yhteisöllisyyttä aivan hurjasti ja huomaankin sen olevan yksi parhaimmista asioista omassa koulussani. Täällä luokkalaiseni ovat ystävällisiä ja ottavat porukkaan mukaan, mutta siihen se jääkin. Luokassa tuntuu vallitsevan jonkunlainen hierarkia ja tuntuu siltä että toiset oppilaat pitävät itseään parempina kuin toiset, back to the highschool siis. Opiskellessamme asioita, he eivät useinkaan uskalla kysyä opettajalta mitään, saati vastata jos opettajat kysyvät jotain. Melko erilaista siis kuin Suomessa, jossa itse kysyn tunnin aikana vähintään kymmenen kysymystä ja aiheista syntyy monestikin pitkiä keskusteluita, jotka jo välillä saattavat lipsua aiheistakin.

Kaipaan myös omaa arkeani noin yleisesti ottaen, haluaisin päästä jo takaisin töihin myymään kosmetiikkaa, sillä nautin työstäni ja siitä että saan olla tekemisissä ihmisten kanssa. Kaipaan myös balettitreenejäni, lenkkejä koirani kanssa (myös niitä aamun räntäsateessa tapahtuvia) sekä läheisiäni.

 

Kaipaan myös raikasta ilmaa ja sinistä taivasta. Ja hanavettä joka maistuu hyvälle, päivästä riippumatta! Ja sitä tietysti että kuuman ja kylmä veden saa samasta hanasta kääntämällä vain yhtä kahvaa.

Lontoossa asumisen perusteella sanoisinkin että minusta ei ole ainakaan suurkaupunki ihmiseksi. Keskusta on kuin muurahaiskeko, jossa surisee jatkuvasti. Ehkä liiankin paljon omaan makuuni. Täällä on ihanaa olla hetki, mutta ei koko loppuelämää. Ja vaikka tämä saattaakin kuulostaa tänään vähän negatiiviselta, palaan varmasti Lontoon positiivisiin asioihin jossain muussa postauksessa, sillä kaikissa asioissa on omat puolensa, niin hyvät kuin huonot ja Lontoosta niitä hyviä vasta löytyykin, tänään vain satun olemaan kipeä ja muistamaan paremmin ne huonot kuin hyvät puolet.

Koittakaa pysyä terveinä ja rakastakaa Suomen räntäsadetta!

No comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *