My new crush NYX

24.3.2016
Iris Ojalammi

Vaikka Lontoossa ollessani kolusin kosmetiikkakaupan jos toisenkin (kirjoittelen niistäkin jossain kohtaa), jostain syystä en törmännyt uuteen kosmetiikka-ihastukseeni NYX:iin siellä, mutta nyt Suomeen palattuani pääsin töiden merkeissä tutustumaan sarjaan ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä!

NYX:in luomiväripaletteja

Ensinnäkin, opiskelija osaa arvostaa edullisia tuotteita, mutta vielä tärkeämpänä pidän tuotteita jotka oikeasti toimivat ja vastaavat tarpeitani. Kosmetiikan suurkuluttajille sarja on varmasti ollut jo pidempään tiedossa, mutta itse en ollut kuullut kyseisestä sarjasta kuin vasta puolisen vuotta taaksepäin. Omasta meikkipussistani löytyykin jos minkäkin merkin tuotteita ja sen sisältö tuntuu koko ajan kasvavan ja vaihtuvan, sen mukaan mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Kuitenkaan yksikään merkki ei ole saanut minua vaihtamaan Grimaksen runsas pigmenttisiä luomivärejä toisiin, vaan aina kestävän meikin tehdessäni olen kallistunut heidän tuotteisiinsa ja käyttänyt muiden merkkien luomivärejä lähinnä kevyen päivämeikin tekemiseen (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta). Mutta sitten koitti tämä NYX-päivä, joka sai sukat pyörimään jaloissa ja haaveilemaan meikkipöydästä jonka saisin täyttää heidän meikeillään ja heivata Grimaksen kuluneet pakkaukset nurkkaan ja vaihtaa ne uusiin ihaniin NYX:in tuotteisiin, sillä luomivärien pigmenttisyys todellakin vastaa Grimaksen luomivärejä, ellei jopa ylitä sitä.

Tästä sarjasta löytyy ripsivärejä ihan minimaalisen pienestä super suureen harjaan

 

Huulituotteet ovat NYX:in ehdoton valtti ja jos tästä valikoimasta ei löydy oikeaa sävyä, ei sitten mistään

Sarja on saanut alkunsa Los Angelesissa ja meikkikynistä se on laajentunut aina meikkaus tarvikkeisiin asti ja se tarjoaa huokeita ammattilais meikkejä kuluttajille. Sarjan tuotteiden määrä on aivan käsittämätön ja nyt Suomeen tuleviin pisteisiin tuotteita tulee useita satoja tuotteita, paikkakunnasta ja myymälästä riippuen. Voitte kuvitella minkälaisen tärinän tämmöinen määrä tuotteita saa kosmetiikka opiskelijassa aikaan.

Koulutuksesta sain mukaani muutaman NYX:in tuotteen, mutta aion joka tapauksessa mennä sarjan lanseeraustapahtumaan haalimaan itselleni useamman tuotteen joihin ihastuin (varsinkin kultainen voidemainen rajauskynä, useampi sävy baked eye shadow:sta ja huulipunat jäivät mieleeni). Katsotaan millainen spektaakkeli tapahtumasta tulee, sillä kun NYX lanseerattiin Tanskassa, oli jonoa pisteelle ollut kuulemma useampia satoja metrejä ja se oli jouduttu sulkemaan välillä, että tuotteita oli saatu tuotua lisää esille.

Nämä tuotteet sain itselleni kokeiluun
Siveltimet työkäyttöön, löytyy niin synteettisiä kuin luonnon kuiduista valmistettuja

 

Huulilla NYX:in Soft Matte Lip Cream, sävy Copenhagen

 

Highlight & Contour Pro paletin sävyt

 

3C Palette Conceal , Correct, Contour paletin sävyt

Muutamia tuotteista ehdin jo kokeilemaan ja olin erittäin tyytyväinen kuvassakin näkyvään huulipunaan. Koostumus oli hyvin kevyt, mutta lopputulos silti peittävä. Puna myös pysyy äärimmäisen hyvin huulilla ja syömisenkin jälkeen suurin osa siitä on vielä huulilla. Contour-paletti oli melko uusi tuttavuus itselleni ja puuterimaista versiota en ollutkaan käyttänyt aiemmin, mutta siitä huolimatta sitä oli kyllä äärimmäisen helppo käyttää ja siitä löytyi oikeat sävyt itselleni. Peiteväri paletista ehdin sipaista yhtä sävyistä tummille silmänalusille ja hyvin ne näyttivät peittyvän, eikä tuote kuivahtanut iholle, toisin kuin jotkin tuotteet joita olen aiemmin kokeillut. Kokeilin myös Jumbo Eye Penciliä, joka on tuotekuvassa vasemmassa yläreunassa oleva valkoinen kynä. Tämä on kyllä semmoinen tuote jota voisin suositella kaikille ostettavaksi. Sävyjä löytyy taas kerran useampia kymmeniä ja sitä voi käyttää niin rajauskynänä, luomivärinä tai luomen pohjustukseen. Aivan loistava pito luomivärin alle, eikä luomiväri rapissut mihinkään päivän aikana vaikken edes käyttänyt hehkuttamiani Grimaksen luomivärejä, jotka tosin aion nyt korvata NYX:in versioilla.

Suosittelen kovasti katsastamaan millaisista tuotteista on kyse ja melkein lupaan että tyhjin käsin NYX:in luota kukaan tuskin lähtee, sillä tästä sarjasta löytyy jokaiselle jotakin!

No comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *