Looking for a perfect lipstick?

1.2.2016
Iris Ojalammi
Itse pidän kahtena tärkeimpänä huulipunan ominaisuutena pysyvyyttä ja sitä ettei se kuivata huulia. Helpommin sanottu kuin tehty, kun yleensä nämä ominaisuudet eivät tunnu kulkevan käsi kädessä. Meikkipussistani löytyy useita huulipunia ja en oikeastaan osaa nimetä niistä vain yhtä suosikkiani, mutta olen huomannut, että huulipuna varastoni kasvaa salakavalasti koko ajan. Kolme uusinta hankintaani löytyvät Lancômen ja YSL:n valikoimista.
 Lancômen L’Absolu Rouge (sävy 160), huulipuna on koostumukseltaan kevyehkö, mutta hyvin peittävä eikä se kuivata huulia. Pysyy huulilla tarvittavan ajan, eli syömisen jälkeen sitä täytyy kuitenkin melkein lisätä. Peseytyy hyvin pois ilman hinkkaamista.

YSL Rouge Volupte (sävy 3), huulirasvamainen huulipuna, josta tulee silti yllättävän voimakas lopputulos huulille. Jos ei ole tottunut käyttämään huulipunia tai pelkää niiden kuivattavan huulia, kannattaa valita tämä, tuntuu kuin laittaisi huulirasva huulille. Pysyvyys ei ole yhtä hyvä kuin esimerkiksi Lancômen punassa, mutta pidän tämän hoitavuudesta (huulirasva addikti kun olen).


YSL Rouge pour Couture, Vernis a levres (sävy 13), tämä ei kai varsinaisesti ole huulipuna, mutta lokeroidaan se sinne nyt kuitenkin. Huulilakka, jonka pysyvyys on äärimmäisen hyvä ja tämän poistamiseen tarvitaan vedenkestävän meikin poistoainetta. Vaikka pysyvyys on huulilla hyvä, ei tuote kuitenkaan tunnu liian kuivalta huulilla ja sitä voi levittää useammankin kerroksen päällekkäin voimakkaamman lopputuloksen saamiseksi eikä se silti ala kuoriutumaan huulilta.

 

Rouge Volupte; Rouge pour Couture, Vernis a levres; L’Absolu Rouge

Muita mainitsemisen arvoisia huulipunia ovat myös Mary Kayn huulipunat, jotka ovat koostumukseltaan hyvin hoitavia, samoin kuin L’Oréalin Colour Riche huulipunat. Myös muutama kappale Rimmelin huulilakkoja löytyy meikkipussistani ja niihin olin positiivisesti yllättynyt! Ne pysyvät erittäin hyvin huulilla ja niissä on voimakkaat pigmentit, mutta niiden miinuspuolena on, ettei tuotetta voi lisätä kunnolla esimerkiksi muutaman tunnin päästä, vaan huulet on melkein putsattava jollain, jotta puna ei rullaannu huulilta. Miinuksena myös hyvin pieni sävyvalikoima.

4 Comments. Leave new

Rimmelin huulilakat on kyl hyviä, haluisin Suomen markkinoille enemmänkin sellasia "liquid lipstickkejä" eli niitä mattaseks kuivuvia nestemäisiä punia jotka pysyy ku tauti 😀 Koitin kommentoida puhelimella, mutta mobiilissa näkyi vaan tuo "0 kommenttia" eikä ollenkaan tätä kommentin kirjoituslaatikkoa 🙁

Vastaa

Suomessa tosiaan on valitettavan vähän näitä huulilakkoja, esimerkiksi täältä Lontoosta löytyy ihan Maybellinen valikoimasta niitä, mutta Suomessa ei.. Hyvä kun huomasit tuon kommentti asian, vaihdoin blogin mallia ja tässä on vielä yhtä sun toista mitä pitää korjata! Saa nähdä onnistuuko omilla taidoilla vai täytyykö turvautua Andreaksen apuun!

Vastaa

Joo sulla näyttäs olevan sama template ku mulla, mul oli kans aika paljon ongelmia tän kans, mut kyllä siitä ihan toimiva tuli kun sörkki tarpeeks 😀 Googlesta löytyy ratkasu melkeen kaikkiin ongelmiin, koodin muokkaaminen on periaatteessa tosi simppeliä kun ymmärtää sen perusidean 🙂

Vastaa

Ai, enpäs ees huomannut!! Löysin vaan googlettelemalla uuden mallin ja toivoin parasta! Löysin myös jotain maksullisia malleja, mutta en kokenut niitä niin paljon paremmiksi että olis kannattanut maksaa! Mutta kivemmalta tää näyttää kuin ne bloggerin omat mallit..

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *