Monday in Notting Hill
My future car? |
Aina en ymmärrä omaa hajamielisyyttäni ja eilinen oli yksi niistä päivistä. Olin ilmeisesti viettänyt viikonlopun niin rennosti neljän seinän sisällä koittaen parantua flunssasta, että olin unohtanut ulkopuolisen maailman. Kuukausi on täällä vierähtänyt ja sunnuntaina kun kävin kaupassa muistin kyllä samalla reissulla ladata Oyster korttiini kuukausilipun, mutta unohdin kuitenkin samalla että myös puhelimeeni pitäisi varmasti lisätä saldoa, sillä myös se toimi kuukausimaksulla. Olin sopinut näkeväni vaihtarikaveriani Rosya Notting Hillissä ja tarkoituksena oli soitella kun olemme siellä perillä. Siinä vaiheessa sitten huomaan että puhelut eivät mene läpi ja akku on taas kerran vähissä. Onneksi nykyisin kaikista kahviloista löytyy wifi ja sainkin soitettua Rosylle whatsapp puhelun ja lopulta löysimme toisemme (alkaako kuulostamaan tutulta, taisi käydä jotakuinkin samalla tavalla myös Pariisin reissulla..). Otimme kuvia ihanassa Notting Hillissä ja vaikka olikin sateinen päivä, oli alueella ihana pyöriä värikkäiden talojen lomassa, jonka jälkeen suuntasimmekin Holbourniin kahville ja sieltä Oxford Streetille kiertelemään kauppoja!
Löysin Iriksiä jotka jo kukkivat! |
Thank you Rosy for the lovely pictures! xx |
No comments