Pata kattilaa soimaa

22.10.2016
Iris Ojalammi

illumina color

Välillä naurattaa oma sokeus arvostellessa muita ihmisiä.

Katsottiin Andreaksen kanssa yhtenä iltana yhdessä ensitreffit alttarilla sarjaa ja närkästyneeseen sävyyn totean hänelle, että no jo on yhdellä pariskunnalla vieraista kauhean väriset hiukset (parturi kampaajan tulee yleensä kiinnitettyä niihin aina ensimmäisenä huomiota) ja että siinähän on käynyt sitten niin että vaimo on ensin värjännyt omat hiuksensa, jonka jälkeen mies päättänyt perässä että värjäänpä samalla värillä kun kerta sitä vielä jäi yli ettei mene hukkaan, sopi se sävy itselle tai ei ja tässä tapauksessa ei sopinut sitten yhtään.

Seuraa syvä hiljaisuus ja Andreas katsoo kulmiensa alta ja sanoo: ”Niin, no, mehän tehtiin vähän niinkun samalla tavalla. Sä olit värjänny ensin sun hiukset ja loppuväri meni sitten mun hiuksiin.”

Tuijotan hetken ihmeissäni Andreasta ja purskahdan nauruun ”Totta!” Sen verran häkellyin omasta sokeudestani asian suhteen että loppuun oli vielä pakko tokaista: ”Nooo ihan kivat sen pariskunnan hiukset oli.” Ihan niinkuin se olisi muka parantanut jotenkin asiaa.

Nyt värjäyksestä alkaa olla jo useampi kuukausi takana, mutta edelleen väri näyttää suht koht hyvältä, kiitos siis Caritalle omien hiuksieni värjäyksestä! Sen verran tosiaan hyvää jälkeä oli, että Andreaskin halusi että värjätään hänelle saman väriset hiukset. Loppuun vielä näistä couple’s hair hiuksista vielä ennen ja jälkeen kuvat. Ei se nyt niin pahalta näytä vaikka laitettiinkin samaa väriä molempien päähän, eihän?

Ennen värjäystä ihana takkutukka

Ennen värjäystä oma ihana takkutukkani

Ihanat Wellan Illumina color värit pelasti munkin takkutukan!

Ihanat Wellan Illumina color värit pelasti munkin takkutukan!

Andreaksen kellastunut pehko

Andreaksen kellastunut pehko

Ehkä se hieman parani värjätessä!

Ehkä se hieman parani värjätessä!

No comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *